Joulun odotusta Söpölandiassa

Söpölandiassa joulun odotus alkaa viimeistään marraskuussa. Jouluista tunnelmaa luon kynttilöillä, jouluvaloilla ja jouluisilla herkuilla, kuten joulutortuilla ja riisipuurolla. Kaivan kaapista melko pienen, mutta sitäkin huolellisemmin valikoidun joulukoristekokoelman. Tuuhea luonnonkuusi on saatava taloon jo joulukuun alkupäivinä, jotta sitä ehtii ihastella ja tuoksutella rauhassa.

Joulun odotukseen kuuluu myös itsetehty joulukalenteri, jonka pikkuisiin neulottuihin sukkiin jemmaan suklaata itselle ja lakuja miehelle. Joulukalenteri kuuluu myös aikuisille! :)

Joululahjojen suhteen olen pitänyt stressitöntä linjaa jo muutaman vuoden. Tuttavien kanssa on sovittu, ettei lahjoja anneta. Sen sijaan kutsun läheiset joulupuurolle ja herkuttelemaan jouluisilla leipomuksilla. Toimii!

Aivan lahjaton ei ole joulu Söpölandiassakaan - miehen kanssa lahjomme toisemme, ja monenkirjavat paketit piilotan ompelemiini lahjapusseihin. Paketteihin päätyy myöskin aina jotakin itsetehtyä, ainakin lämpöiset villasukat.

Minulle merkityksellisintä joulussa taitaakin olla sen odotus: hiljentyminen, rauhoittuminen, jouluvalmistelut, herkut ja jouluisesta tunnelmasta nauttiminen. Itse joulu meneekin yleensä kuin hujauksessa, enkä malttaisi luopua kuusesta vielä Nuutinpäivänäkään... Onneksi vielä on aikaa tunnelmoida rauhassa.

Rauhallista ja levollista joulunodotusta!

Villatyöt - Neulehuovutus

Lampaan villa on aivan mahtava materiaali työstää. Se on monipuolinen, edullinen ja helppokäyttöinen.

Minä olen käyttänyt villaa todella monipuolisesti, huovuttamalla olen valmistanut tauluja ja tehnyt mm. huopapalloja ja olenpa valmistanut minihuopatossuja korvakoruiksikin. Noiden työstäminen oli itse asiassa aika hauskaa ja voisin sitä käsitellä myöhempää jossain myöhemmässä päivityksessä. Tässä kirjoituksessa perehdytään neulahuovuttamiseen.

Työkaluja ei paljon tarvitse, tosin ne on kuitenkin ostettava, mikäli haluaa tällä tavoin villaa työstää. Neulahuovutusneuloja löytyy lähes kaikista lanka-liikkeitä ja niitä on monen hintaisia. Työstämistä voi tehdä vain yhdellä neulalla tai sitten voi hankkia useamman neulan työstöpohjan, jolla työn edistymistä voi nopeuttaa. Suosittelen hankkimaan myös ”pohjaharjan”, josta työn irrottaminen on helppoa. Itse käytin alussa superlonia, jonka leikkasin vanhasta muototyynystä. Siinä superloni on tarpeeksi tiivistä eikä hajoa vaikka siihen ”tökkiikin” väkäsneulalla. Toki tietenkin tulee ostaa myös villaa. Sitä saa jokaisesta askartelukaupasta ja väriskaala on erittäin runsas. Ensimmäisenä voi hankkia ns. aloituspaketin, jossa on 4-8 pientä huoparullaa, jokainen erivärisiä. Lisäksi kannattaa hankkia hieman isompi valkoinen villarulla. Tätä käytetään jos halutaan esim. vaalentaa jotain väriä tai kun tehdään vaikka väritystä eläimelle.

Harjoittelu kannattaa aloittaa jostain yksinkertaisesta työstä. Sellainen on vaikka rintakoru, joka on kukka. Koruun valitaan mieleinen väri, otetaan pala villaa, muotoillaan se noin suurin piirtein haluttuun muotoon (tässä tapauksessa terälehdeksi) ja sitten aloitetaan ”tökkiminen” - katso kuva. Neulalla voidaan ohjailla muotoa haluttuun suuntaan. Kun työ on saanut jonkinlaisen muodon, irrotetaan se varovasti pohjasta (huomaa, että villaa on uponnut superloniin ja on siksi kiinnittynyt pohjaan – tämä on ihan normaalia). Käännä työ ympäri ja työstä toista puolta. Terälehtiä tehdään neljä tai viisi ja sitten valmistetaan kukalle keskusta. Tämä kannattaa tehdä jollain muulla värillä (vaikka terälehdet punaisella ja keskusta keltaisella).

Kun kaikki kukan osat ovat valmiit, yhdistetään ne niin, että terälehti laitetaan kapeammasta päästä keskustan päälle, ja ”tökitään” kiinni. Näin tehdään kaikille terälehdille. Työstä tulee siistimpi kun vielä tämän päälle lisätään samasta keskustaväristä kevyt kerros. Omassa näytetyössäni olen vielä laittanut pieniä väriyksityiskohtia lehtiin. Tämän jälkeen voi halutessaan valmistaa vaikka varren ja lehdet kukalle – mielikuvitus vain vapaasti mukaan työhön.

Tällaisen korun voi vaikka ompelemalla kiinnittää takin kaulukseen, kassin kylkeen tai vaikka hatun lieriin. Jos kukasta haluaa tehdä siirrettävän korun, tulee sen taakse vain ommella neulapohja (saa askartelukaupoista).

Työstämistä voi myös helpottaa pienillä muoteilla, joita saa askartelukaupoista. Sydämmistä voi tehdä terälehdet ja pyöreästä motista kukan keskustan. Muottia käyttäessä muotin sisälle laitetaan tupsu villa ja se sitten huolellisesti ”tökitään” muotin sisään. Tällöin ei tarvitse hirveästi kiinnittää huomiota muotoon, sillä se tulee automaattisesti. Suosittelen kuitenkin, että opettelet tuon perinteisen tavan, sillä silloin opit myös tuntemaan kuinka materiaali muotoutuu käsissäsi.

Kun taidot sitten karttuu, on vain mielikuvitus kattona siihen, mitä kaikkea voi valmistaa. Minä innostuin tekemään villasta eläimiä ja noiden valmistamiseen perehdytään myöhemmin.

Teksti ja kuvat Anu Vuorinen

Merjan Villisukat

Minulle villasukat eivät enää ole harmaita perussukkia, eivätkä ne ole kirjoneulesukkiakaan. Ne ovat Villisukkia, joissa värit iloittelevat keskenään raita kerrallaan. Harmaakin on iloinen, jos sen rinnalla on punaista tai keltaista. Jokaisen parin taustalla on jokin esine tai asia, jonka näen raitoina ja joka käsissäni muotoutuu sukiksi. Dublo-palikat, Marianne-karkit, Brasilian lippu, Lappi. Kaiken voi siirtää sukkiin.

Vanhempani olivat käteviä käsistään. Innostuin kaikenlaisista käsitöistä jo pienenä. Ompelin nukeille vaatteita, virkkasin, kudoin ja kokeilinpa matontekoakin. Pettymys oli suuri, kun koulussa eivät tytöt silloin päässeet puutöihin. Olisin halunnut oppia jotain uutta, mutta menihän ne kässätunnitkin.

Viitisen vuotta sitten sotilaskotisisaret yhteistyökumppaneineen neuloivat villasukat kaikille varusmiehille, jotka astuivat palvelukseen vuonna 2011. Siis noin 25 000 sukkaparia valmistui sotilaskotisisarten, marttojen, maanpuolustusnaisten ja muiden ystäviemme voimin.

Käsityöharrastukseni heräsi ruususen unestaan ja sain sen vuoden aikana valmiiksi noin 150 paria sukkia. Ensimmäiset sukat olivat tiukasti suosituksen mukaisia; siis harmaita tai havunvihreitä, joissa oli pari pientä raitaa. Vähitellen raidat lisääntyivät, levenivät ja saivat vallan koko varressa. Uskaliaimmat versiot olivat kokonaan raidalliset ja väritkin tulivat mukaan.

Olin myös mukana luovuttamassa varusmiehille sukkia. Kaikille löytyi ottaja. Oli hauska seurata, miten toiset halusivat ne vaatimattomat siniharmaat ja toiset etsivät iloisempia raitoja. Mieleeni on erityisesti jäänyt erään varusmiehen lausahdus, kun hän poimi isokokoiset mustat sukat, joiden varteen oli kirjailtu kookas kirkkaanpunainen sydän. Hän painoi sukat rintaansa vasten ja huokasi: ”Näiden avulla jaksan olla täällä. Kiitos!”

Nyt on harrastus tainnut lähteä lapasesta. Keskeneräinen sukka on helppo kantaa mukana ja neulonkin aina ja kaikkialla, kotona, bussissa, metroasemalla, laivamatkalla. Toiset uppoutuvat kännykän taakse, minä seuraan huvittuneena elämää neuleeni yli. Koskaan ei tiedä, missä joutuu odottamaan. Kun odotin auton katsastusta, sain puoli vartta valmiiksi. En oikein osaa katsoa tv:tä ilman, että käsissäni on kudin. Perhe väittää, että vaikka torkahtaisin sohvan nurkkaan, käsien liike jatkuu.

Kotona on muhkea valikoima sukkia. Mihin joudun niiden kanssa? Entä ne kaikki langat? Lankakauppaan ei olisi menemistä, mutta silti huomaan silloin tällöin kantavani kotiin ”muutaman” kerän edullista lankaa tai jonkin uuden ihanan värisävyn.

Harppu

Alunperin minulla oli tarkoitus kirjoittaa tällä kerralla mehiläisvahakynttilöiden tekemisestä, mutta minulla ei ollutkaan riittävästi kuvamateriaalia tekovaiheista. Kynttiläteemaan palataan siis myöhemmin. :) Nyt esittelen ehkä vielä vieraamman käsityövälineen, harpun.

Tai ainakin minulle harppu oli täysin uusi tuttavuus viisi vuotta sitten. Ystäväni päätti piristää minua sairaslomallani tuomalla etukäteisjoululahjaksi harpun ja paksuhkoa lankaa. Hän neuvoi miten harpulla neulotaan ja loppupäivän istuinkin harppu käsissäni harjoitellen. Lopulta sairaslomani ja joulun aikana valmistui kolme kaulahuivia. Käsityökärpänen puraisi kertaheitolla ja loppua ei näy.

Minulla ei valitettavasti ole tarkempaa tietoa harpun historiasta. Tiedän sitä käytetyn paljon näkövammaisten kouluissa 1900-luvulla. Ilmeisesti sitä pidettiin helpompana työvälineenä kuin puikot. Itse en tuota kyllä allekirjoita. Alkuhuumastani päästyäni puikot ovat vieneet voiton ja harppuni pölyttyy kaappien kätköissä.

Annansilmät-aitta –myymälässä, joka sijaitsee Marjaniementiellä Iiiris-keskuksen yhteydessä, myydään puisia harppuja kahdessa eri koossa. Shoppailla voi myös Verkkokaupassa.

Harppuja on myös muovisina ja niihin saa lisättyä tappien väleihin lisätapit. Tällöin on mahdollisuus harputella ohuemmallakin langalla. Itse messuhuumassa ostin myös muovisen harpun vuosi sitten Tampereen Kädentaito-messuilta. En tullut sen kanssa sinuiksi. Harpun mukana tuli puikkokoukku, jolla lankoja voi nostaa. Se on ehdottomasti tarpeen silloin kun tappien väleissä on vielä lisätapit. Sokeana kuitenkin apukoukun käyttö tuntui mahdottomalta. Ei ollut tilaa sormill millä tunnustella ja apupuikolle. Näinpä tämäkin ostos nyt pölyttyy mökillä. Vaikka harpun käyttö on jäänyt, haluan esitellä tämänkin käsityömuodon.

Yritän selittää miten neulominen tapahtuu harpulla. Tällä hetkellä osaan vain yhdenlaista kuviota, mutta kuulemma harpulla voi neuloa palmikkoakin. Tämä mitä nyt kerron on kuitenkin perusneuletta:

Eli, harppu on edessäni

Se on muodoltaan pitkulainen ja sivuilla tappirivistö, keskusta on avoin.

Esim. kaulaliinaa kudottaessa päätytapit jätetään tyhjäksi, myssyä tehdessä kude menee harpun ympäri. Neule, jota kuvassa teen on leveydeltään 11 tappia.

Tapithan ovat aavistuksen vinottain vastakkain.

Ensiksi luodaan silmukat, jonka jälkeen alkaa varsinainen työ..

Lanka lähtee oikean puolimmaisesta alatapista. Jokaisessa tapissa on tässä vaiheessa silmukka. Vien langan yläpuoliseen tappiin/vastakkainen ja kiepautan ulkokautta palaten ykkösalatappiin ylä ykkösen ja kakkosen välistä langan kulkiessa ykköstapissa. Alatapille myös silmukka, josta lanka pujotetaan yläkakkostappiin, silmukka, paluu kakkostappia myöden kakkosen ja kolmosen välistä.

Päästyä kudoksen toiselle sivulle kunkin tapin alempi silmukka nostetaan ylemmän silmukan ja tapin yli keskelle.

Valitettavasti tekovaiheista ei ole enempää kuvia. On vain kuva, jossa istun yöpaidassani laiskanlinnassa harputtelemassa ja samalla kuuntelen äänikirjaa. Sillä tavoin kuluu kyllä tunti jos toinenkin. Tosin nykyisin kädessä neulepuikot. Ei ole kerta eikä kaksi kun huomaan kellon rientäneen pikkutunneille. Käsityö+kirja-yhdistelmä on todella vaarallinen, jos aamulla on aikainen herätys, joten on enemmän vapaapäivien ja lomien puuhaa.

Tämän kuvan sentäs kehtaan julkaista. On ensinmmäisen harjoituskeräni tuotos harpulla. Selvästi huomaa miten alussa harputtelujälki on huonoa, mutta paranee eteenpäin harputellessa. Muistan vieläkin miten työn jäljen muuttuminen tuntui käsissäkin. Ja edelleenkin sormenpäiden kriittisellä kosketuksella tutkin aikaansaannokseni ja jos työjälki ei miellytä, purkuun.

Onneksi kuvia valmistuneista huiveista on tallessa, sillä yhtään työtä minulla ei enään ole, joka olisi harpulla tehty. Lankaa kyllä löytyy, joten jospa inspiroituisin pitkästä aikaa harputtelemaan.

Plussakortin uusi elämä

Jotkut made in korso -pop upeissa käyneet muistavatkin minut ehkä tekemistäni koruista, joiden taustalla oleva konsepti on ehkä hieman erilainen, kuin mitä olemme tottuneet kierrätysmateriaaleista ja niistä tehdyistä koruista puhuttaessa näkemään. Työstän alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan tarpeettomaksi käyneestä muovista koruja menetelmällä, jonka olen kehittänyt alusta-asti itse.

Olen kierrätysmateriaalien suuri ystävä. Minua kiehtoo jo aikansa jossain tarkoituksessa palvelleen materiaalin käyttö uudelleen, aivan jossain muussa kontekstissa kuin mihin se on alun perin suunniteltu. Muovi kierrätysmateriaalina on noussut minulle henkilökohtaisesti kaikkein tärkeimmäksi, sillä sitä päätyy kaatopaikoille niin älyttömät määrät. Tuntuu oudolta ajatella muovisten asioiden toimittavan meille lähinnä kertakäyttöhyödykkeiden virkaa, vaikka niiden maatuminen kestää satoja vuosia. Materiaalina muovi on kuitenkin kestävää ja sen elinkaari olisi varmasti todellisuudessa huomattavasti pidempi, mitä sen kertakäyttöisyyteen perustuva maine antaa olettaa. Siksi pyrinkin pitämään silmäni auki ja pelastamaan roskamyllyltä muovia, jolle voisi vielä antaa uuden elämän.

Sille, että halusin kehittää käsitöihini liittyvän työskentelymenetelmän alusta asti itse on materiaaliasioiden lisäksi toinenkin syy. Olen nimittäin aivan äärettömän surkea ompelemaan, neulomaan tai tekemään ylipäätään mitään perinteisiksi miellettyjä käsitöitä. Sen lisäksi että olen aikamoinen nakkisormi, lienee oma osuutensa ehkä myös sillä, että liikuntatuntien sijaan minut on traumatisoinut peruskoulun käsityötunnit, joten kynnys alkaa aikuisiällä opetella sellaisia asioita joista lapsuudessa on huonoja kokemuksia on melko suuri.

Pidän erittäin tärkeänä, ettei ulkopuolelta tule minkäänlaista painetta, joka voisi rajottaa luovuuttani. Minulle pahin luovuudentappaja on se, jos joku tulee sanomaan minulle, miten asiat kuuluisi tehdä. Siksi oman työskentelymenetelmän kehittäminen onkin ollut minulle juuri oikea tapa muodostaa kanava näpertelyntarpeeni purkamiseen ja kehittää käytännönläheinen harrastus vastapainoksi pääasiassa tietokoneen ääressä istumisesta koostuvalle leipätyölleni graafisena suunnittelijana.

Tottakai sitä ollaan välillä oltu jännän äärellä, kun ei ole ollut ketään keneltä kysyä neuvoa tai valmista opasta johon tarttua. Siksi olenkin joutunut - tai koen pikemminkin että saanut - opetella, kehittää ja kehittyä ihan itse, käytännön myötä, yritysten ja erehdysten kautta tiedostaen, että jos jokin kokeilu onnistuu, niin se on täysin minun ansiotani tai jos jokin menee pieleen, niin syyllinen löytyy vain ja ainoastaan peilistä.

Se olikin sitten monen sattuman summa, että keksin alkaa tehdä koruja juuri muovista.

Kaikki alkoi Plussakortista

Ensimmäiset HUUpöllöt tein vuonna 2008. Elettiin aikaa, jolloin käsiini oli sattumalta jäänyt useampia muovisia jäsen- ja kanta-asiakaskortteja. Ne olivat lyhyen aikaa toimittuaan jääneet tarpeettomiksi, joutuessaan väistymään uusien tieltä. Siinä noita muovilätysköitä käsissäni pyöritellen pohdin mitä niillä nyt sitten oikein tekisi, kun roskiinkaan ei periaatteessa ihan käyttökelpoista tavaraa raaskisi heittää.

Siitä se ajatus sitten lähti. Ajatus, jonka lopputuloksena syntyivät HUUpöllöt, joiden valmistukseen olen käyttänyt materiaaleina mm. vanhoja ja alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan tarpeettomiksi jääneitä muovisia kanta-asiakaskortteja. Lisäksi käytän myös muuta kierrätysmuovia, kuten digiaikakauden myötä tarpeettomiksi jääneitä mappien muovisia välilehtiä tai mahdollisesti teollisuudesta ylijäävää muovia.

Ensimmäiset tekemäni pöllöt olivat mustavalkoisia. Vuosien ja runsaan "tuotekehittelyn" jälkeen koen viimein löytäneeni oikean tekniikan ja sopivat välineet kestävien, ekologisten ja kauniiden korujen tekemiseen. Tuotekehittelyn lomassa myös HUUpöllöjen värivalikoima on kasvanut ja se on saanut rinnalleen muitakin ötököitä, kuten HUUhkajan, REPOsen ja MAUkatin. Tällä hetkellä uusien versioiden synnyssä vain mielikuvitus ja vuorokaudessa olevien tuntien rajallinen määrä ovat rajana.

Ekologisuus ennenkaikkea

Mitä enemmän pöllöjä ja muita koruja olen tehnyt, sitä vähemmän tekovaiheessa syntyy hävikkiä. Nyt tilanne on siis senkin osalta hyvä, että materiaalia menee tekovaiheessa roskiin melko vähän, joten senkin osalta ajatus kierrätysmateriaalin mahdollisimman tehokkaasta uusiokäytöstä toteutuu. Pyrin myös korujen tekoon tarvittavia lakkoja ja liimoja valitessani ottamaan huomioon ekologiset tekijät.

Teen jokaisen HUUpöllön käsityönä. Ainoastaan kuvat tulostetaan koneellisesti, kaikki muu syntyy pala kerrallaan allekirjoittaneen omin pikku kätösin leikkaamalla ja liimaamalla. Korutaustoina käytän askartelukaupasta saatavia nikkelittömiä koruneuloja ja magneetteja.

Ekologisen ajatusmaailman lisäksi Sari ja kuva -korujen taustalla on halu piristää kanssaihmisten elämää. Nämä korut eivät viihdy korurasiassa pölyttymässä ja juhlapäiviä odottamassa, vaan ovat elementissään mutkattomina ja tyylikkäinä arkikoruina, jotka eivät ota itseään turhan vakavasti.

Vuonna 2008 syntyneistä ensimmäisitä HUUpöllöistä ollaan tultu pitkä matka vuoden 2016 pöllöihin, kettuihin ja kissoihin, mutta tämä matka on ehdottomasti ollut kulkemisen arvoinen. Eikä se suinkaan vielä ole ohi, sillä uudet ideat muhivat jatkuvasti pääkopassa, odottaen sopivaa hetkeä päästäkseen valloilleen. :)

Korsolainen Söpölandia

Tervetuloa Söpölandiaan! Käsityöharrastukseni ensimmäiset askeleet otin alle kouluikäisenä, kun ompelin äitini kangaspaloista epämääräisiä myttyjä. Koulussa pidin käsitöistä ja tein usein varsin omaperäisiä töitä, mutta todenteolla innostuin käsitöistä vasta opiskeluaikoina. Siitä lähtien olen ommellut, neulonut, virkannut ja värkännyt kaikenlaista värikästä ja söpöä eri tekniikoilla - ja niin sai alkunsa Söpölandian sauma & silmukka.

Aluksi tein käsitöitä omaksi iloksi ja omaan käyttöön. Pian halusin kuitenkin jakaa ideoitani myös muille ja pitää päiväkirjaa tekemistäni töistä. Perustin oman blogin.

Blogi ehti olla pystyssä muutaman vuoden, kun syntyi ajatus pienimuotoisesta käsitöiden myymisestä. Käsitöitä syntyi jo yli oman tarpeen, ja mielestäni kauppojen ankean harmaat valikoimat kaipasivat värikkäämpää tarjontaa rinnalleen. Perustin blogini kylkeen Facebook-puodin, jossa myyn naisten vaatteita, asusteita, koruja, laukkuja ja neuleita.

Pian Facebook-puodin perustamisen jälkeen tutustuin Made in Korso -piiriin ja lähdin mukaan toimintaan. Yllätyin siitä, miten paljon Korson alueella on taitavia eri alojen käsityöntekijöitä. Mahtavaa, että olemme nyt yhdessä Made in Korso ja tuomme korsolaista osaamista esille!

Sepän silmin

Näin aluksi voisin kertoa hieman, että kuka täällä kirjoittelee. Olen siis Mirka, kultaseppäyrittäjä ja toiminimeni on Jasmin Design. Minun kirjoitukseni löydät aina otsikolla "Sepän silmin".

Olen aina pitänyt käsillä tekemisestä ja kaikenlaisesta askartelusta sekä puuhastelusta. Jo 4-vuotiaana irrotin kaikki kukat äidin saintpauliasta ja koristelin niillä nukenvaununi. Piirustukseni koristivat muutakin kuin paperia (mm. äidin kampauspöytää ja seiniä..) ja eräänä päivänä olin askarrellut ilman lupaa itselleni tyylikkäät leggingsit leikkaamalla sukkahousuistani kärkiosat pois. Olin siis jo nuorena luovuuden tiellä 😉

Peruskoulun käytyäni halusin vielä lukioon ja Korson kuvataiteisiin painottuva lukio oli itsestäänselvä valinta. Lukion jälkeen alkoi pohdinta, mitä haluaisin tehdä ja muutamia vaihtoehtoja minulla olikin mielessä. Käsi- ja taideteollisuuspuolen kultaseppälinja vei voiton. Viisi päivää olin koulutuskokeilussa eli katsomassa soveltuisinko alalle. Koulutuskokeilussa pääsi heti "tositoimiin" eli sahaamaan, viilaamaan, juottamaan, hapottamaan, hiomaan, kiillottamaan jne. Ne viisi päivää vahvistivat tunnetta, että tämä voisi olla se "mun juttu". Ja tässä sitä nyt ollaan kultaseppäyrittäjänä.

Koulun jälkeen tein kyllä alan hommia mutta oikeaa työpaikkaa en saanut. Alalle on vaikea työllistyä ellei perusta omaa yritystä sillä suurin osa toimijoista on yksinyrittäjiä. Vuonna 2006 Korsoon avattiin Lidl ja kuinka ollakaan työmatkan lyhyys ja helppous vei voiton ja hain myyjäksi Lidliin ja pääsin. Minun piti olla siellä vain vähän aikaa mutta vuodet kuluivat nopeasti ja kuusi vuotta vierähti. Lidl-urani jälkeen elämäntilanteeni mahdollisti kokeilla omia siipiäni ja päätin, että nyt tai ei koskaan. Kävin erilaisia yrittäjäkursseja sekä -koulutuksia ja 2014 perustin toiminimen Jasmin Design. Tie ei ole ollut helppo mutta sitäkin antoisampi. Olen saanut tutustua ja verkostoitua monien mahtavien ihmisten, kuten Made in Korso- poppoon kanssa.

Mitä kultasepän töihin sitten kuuluu ? Edelleenkin tuota mainitsemaani sahausta, viilausta, juottamista, hapottamista, hiontaa, kiillottamista jne. Työ on kuitenkin kaikkea muuta, kuin yksitoikkoista. Aina saa luoda jotain uutta ja ihanaa. Työhöni kuuluu mm. uniikkien hopea- ja kultakorujen valmistusta, korujen korjausta sekä "tuunausta", valutöitä ja nyt tämän vuoden alusta olen tehnyt äidinmaitokoruja. Kyllä, kuulit oikein 😊 äidinmaitokoruja. Koruni ovat rekisteröity tuotemerkki ja kulkevat nimellä ÄM korut®.

 Mitä ihmettä ÄM koru®:t oikein ovat ja miksi sellaisia tehdään ? Siitä ja korujen tekemisestä yleensä kuulet lisää seuraavassa blogitekstissäni.

Töihini pääset tutustumaan www.jasmindesign.fi tai löydät minut myös facebookista sekä Made in Korson www-sivuilta. Instagramista Jasmin Design löytyy käyttäjänimellä @_jasmin_design_

(Kaksi ensimmäistä kuvaa: Nestoras Photography. Viimeinen kuva: oma arkisto)