Minulle villasukat eivät enää ole harmaita perussukkia, eivätkä ne ole kirjoneulesukkiakaan. Ne ovat Villisukkia, joissa värit iloittelevat keskenään raita kerrallaan. Harmaakin on iloinen, jos sen rinnalla on punaista tai keltaista. Jokaisen parin taustalla on jokin esine tai asia, jonka näen raitoina ja joka käsissäni muotoutuu sukiksi. Dublo-palikat, Marianne-karkit, Brasilian lippu, Lappi. Kaiken voi siirtää sukkiin.
Vanhempani olivat käteviä käsistään. Innostuin kaikenlaisista käsitöistä jo pienenä. Ompelin nukeille vaatteita, virkkasin, kudoin ja kokeilinpa matontekoakin. Pettymys oli suuri, kun koulussa eivät tytöt silloin päässeet puutöihin. Olisin halunnut oppia jotain uutta, mutta menihän ne kässätunnitkin.
Viitisen vuotta sitten sotilaskotisisaret yhteistyökumppaneineen neuloivat villasukat kaikille varusmiehille, jotka astuivat palvelukseen vuonna 2011. Siis noin 25 000 sukkaparia valmistui sotilaskotisisarten, marttojen, maanpuolustusnaisten ja muiden ystäviemme voimin.
Käsityöharrastukseni heräsi ruususen unestaan ja sain sen vuoden aikana valmiiksi noin 150 paria sukkia. Ensimmäiset sukat olivat tiukasti suosituksen mukaisia; siis harmaita tai havunvihreitä, joissa oli pari pientä raitaa. Vähitellen raidat lisääntyivät, levenivät ja saivat vallan koko varressa. Uskaliaimmat versiot olivat kokonaan raidalliset ja väritkin tulivat mukaan.
Olin myös mukana luovuttamassa varusmiehille sukkia. Kaikille löytyi ottaja. Oli hauska seurata, miten toiset halusivat ne vaatimattomat siniharmaat ja toiset etsivät iloisempia raitoja. Mieleeni on erityisesti jäänyt erään varusmiehen lausahdus, kun hän poimi isokokoiset mustat sukat, joiden varteen oli kirjailtu kookas kirkkaanpunainen sydän. Hän painoi sukat rintaansa vasten ja huokasi: ”Näiden avulla jaksan olla täällä. Kiitos!”
Nyt on harrastus tainnut lähteä lapasesta. Keskeneräinen sukka on helppo kantaa mukana ja neulonkin aina ja kaikkialla, kotona, bussissa, metroasemalla, laivamatkalla. Toiset uppoutuvat kännykän taakse, minä seuraan huvittuneena elämää neuleeni yli. Koskaan ei tiedä, missä joutuu odottamaan. Kun odotin auton katsastusta, sain puoli vartta valmiiksi. En oikein osaa katsoa tv:tä ilman, että käsissäni on kudin. Perhe väittää, että vaikka torkahtaisin sohvan nurkkaan, käsien liike jatkuu.
Kotona on muhkea valikoima sukkia. Mihin joudun niiden kanssa? Entä ne kaikki langat? Lankakauppaan ei olisi menemistä, mutta silti huomaan silloin tällöin kantavani kotiin ”muutaman” kerän edullista lankaa tai jonkin uuden ihanan värisävyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi ja keskustelu ovat erittäin tervetulleita. Pysythän asiallisena, sillä kaikki asiattomat kommentit poistetaan.