Jotain muuta kuin mustaa ja harmaata - väriä vaatekaappiin!

Joululomalla oli aikaa luurata vaatekaupoilla, mutta mukaan ei oikein tarttunut mitään. Kauppojen mustan ja harmaan valikoiman keskellä väripilkut olivat harvassa! Tunsin helpotusta siitä, ettei vaatekaappini sisältö ole kauppojen sisäänostajien varassa, vaan voin itse surautella sinne juuri sellaisen värisuoran kuin haluan.

 Aikoinaan oman ompeluharrastukseni alkua siivitti se, ettei kaupoista löytynyt makuni mukaisia vaatteita. Kaipasin värikkäitä ja persoonallisia mekkoja ja tunikoita, mutta niitä ei tahtonut kaupoista löytyä. Ompeluvuosien aikana minulle on valikoitunut muutama suosikkikaava, joista ompelen itselleni uutta - kangas vain vaihtuu.

Yksi suosikeistani on tämä monikäyttöinen ja toimiva tunika. Minulla on siitä useampi iloisen värikäs versio kaapissani. Olen myös kaavoittanut siitä lisää kokoja pienimuotoista myyntiä varten. Tällä hetkellä varastossa on muutama valmis tunika ja asiakkaan toiveiden mukaisia tunikoita on saatavilla tilauksesta. Saatavilla olevat koot ovat S, M, L ja XL. Tunikan hinta on 60-80 euroa kankaasta ja tunikan koosta riippuen.

Tällainen ihana maatuskatunika on juuri lähdössä asiakkaalle. Jos sinäkin painiskelet kauppojen harmaan tarjonnan kanssa, kurkkaa puotiini! Tai nauti tuokio ilmaista väriterapiaa blogissani.

Aurinkoisia talvipäiviä! :)

Seijan jouluisessa korttipajassa

Aina joulukuun lähestyessä toitotan itselleni, että on ihan ok, jos tänä vuonna en lähetä joulukortteja. Jotenkin ne aina kuitenkin saan aikaiseksi tehtyä ja nyt ehkä joudun itsellenikin myöntämään, että olen "joulukorttityyppiä". Yleensä tämä tyyppi teetättää kivat kortit lasten kuvalla, mutta tänä vuonna aloin kuin itsestään leikkaamaan kangaspalojani korttikokoon. Mielestäni korteista tuli oikein hauskoja suht pienellä vaivalla.

Tässä siis joulukorttivinkki tai korttivinkki mihin tahansa tilaisuuteen. Tarvitset kortin kokoisia kangaspaloja, yksinkertaisia korttipohjia tai pahvia, saumurin tai ompelukoneen. Saumuri huolittelee reunan, joten kangaspala voi olla vähän korttia reilumpi - ompele kortti ylöspäin, niin näet ohjata sitä niin, ettei saumuri leikkaa kortin reunaa.

Päättele pujottamalla langanhännät parsinneulalla ompeleeseen. Valmiisiin kortteihin voi lisätä blingblingiä strassi- tai helmitarroilla tai liimata paljetteja, nappeja tms. 

 Vastaavanlaisia kortteja voi tehdä myös joulupaperijämistä tai lehtikuvista liimaamalla. Näitä kortteja voi myös muotoilla leikkaamalla kuvioiden mukaan.

 Tässä vielä yksi pakettikortti-idea: piirrä piparimuoteilla kuviot pahville, leikkaa ja koristele tusseilla piparityyliin! Isommilla piparimuoteilla saisi myös hyviä joulukortteja. Nam!

Villatyöt - Neulehuovutus

Lampaan villa on aivan mahtava materiaali työstää. Se on monipuolinen, edullinen ja helppokäyttöinen.

Minä olen käyttänyt villaa todella monipuolisesti, huovuttamalla olen valmistanut tauluja ja tehnyt mm. huopapalloja ja olenpa valmistanut minihuopatossuja korvakoruiksikin. Noiden työstäminen oli itse asiassa aika hauskaa ja voisin sitä käsitellä myöhempää jossain myöhemmässä päivityksessä. Tässä kirjoituksessa perehdytään neulahuovuttamiseen.

Työkaluja ei paljon tarvitse, tosin ne on kuitenkin ostettava, mikäli haluaa tällä tavoin villaa työstää. Neulahuovutusneuloja löytyy lähes kaikista lanka-liikkeitä ja niitä on monen hintaisia. Työstämistä voi tehdä vain yhdellä neulalla tai sitten voi hankkia useamman neulan työstöpohjan, jolla työn edistymistä voi nopeuttaa. Suosittelen hankkimaan myös ”pohjaharjan”, josta työn irrottaminen on helppoa. Itse käytin alussa superlonia, jonka leikkasin vanhasta muototyynystä. Siinä superloni on tarpeeksi tiivistä eikä hajoa vaikka siihen ”tökkiikin” väkäsneulalla. Toki tietenkin tulee ostaa myös villaa. Sitä saa jokaisesta askartelukaupasta ja väriskaala on erittäin runsas. Ensimmäisenä voi hankkia ns. aloituspaketin, jossa on 4-8 pientä huoparullaa, jokainen erivärisiä. Lisäksi kannattaa hankkia hieman isompi valkoinen villarulla. Tätä käytetään jos halutaan esim. vaalentaa jotain väriä tai kun tehdään vaikka väritystä eläimelle.

Harjoittelu kannattaa aloittaa jostain yksinkertaisesta työstä. Sellainen on vaikka rintakoru, joka on kukka. Koruun valitaan mieleinen väri, otetaan pala villaa, muotoillaan se noin suurin piirtein haluttuun muotoon (tässä tapauksessa terälehdeksi) ja sitten aloitetaan ”tökkiminen” - katso kuva. Neulalla voidaan ohjailla muotoa haluttuun suuntaan. Kun työ on saanut jonkinlaisen muodon, irrotetaan se varovasti pohjasta (huomaa, että villaa on uponnut superloniin ja on siksi kiinnittynyt pohjaan – tämä on ihan normaalia). Käännä työ ympäri ja työstä toista puolta. Terälehtiä tehdään neljä tai viisi ja sitten valmistetaan kukalle keskusta. Tämä kannattaa tehdä jollain muulla värillä (vaikka terälehdet punaisella ja keskusta keltaisella).

Kun kaikki kukan osat ovat valmiit, yhdistetään ne niin, että terälehti laitetaan kapeammasta päästä keskustan päälle, ja ”tökitään” kiinni. Näin tehdään kaikille terälehdille. Työstä tulee siistimpi kun vielä tämän päälle lisätään samasta keskustaväristä kevyt kerros. Omassa näytetyössäni olen vielä laittanut pieniä väriyksityiskohtia lehtiin. Tämän jälkeen voi halutessaan valmistaa vaikka varren ja lehdet kukalle – mielikuvitus vain vapaasti mukaan työhön.

Tällaisen korun voi vaikka ompelemalla kiinnittää takin kaulukseen, kassin kylkeen tai vaikka hatun lieriin. Jos kukasta haluaa tehdä siirrettävän korun, tulee sen taakse vain ommella neulapohja (saa askartelukaupoista).

Työstämistä voi myös helpottaa pienillä muoteilla, joita saa askartelukaupoista. Sydämmistä voi tehdä terälehdet ja pyöreästä motista kukan keskustan. Muottia käyttäessä muotin sisälle laitetaan tupsu villa ja se sitten huolellisesti ”tökitään” muotin sisään. Tällöin ei tarvitse hirveästi kiinnittää huomiota muotoon, sillä se tulee automaattisesti. Suosittelen kuitenkin, että opettelet tuon perinteisen tavan, sillä silloin opit myös tuntemaan kuinka materiaali muotoutuu käsissäsi.

Kun taidot sitten karttuu, on vain mielikuvitus kattona siihen, mitä kaikkea voi valmistaa. Minä innostuin tekemään villasta eläimiä ja noiden valmistamiseen perehdytään myöhemmin.

Teksti ja kuvat Anu Vuorinen

Merjan Villisukat

Minulle villasukat eivät enää ole harmaita perussukkia, eivätkä ne ole kirjoneulesukkiakaan. Ne ovat Villisukkia, joissa värit iloittelevat keskenään raita kerrallaan. Harmaakin on iloinen, jos sen rinnalla on punaista tai keltaista. Jokaisen parin taustalla on jokin esine tai asia, jonka näen raitoina ja joka käsissäni muotoutuu sukiksi. Dublo-palikat, Marianne-karkit, Brasilian lippu, Lappi. Kaiken voi siirtää sukkiin.

Vanhempani olivat käteviä käsistään. Innostuin kaikenlaisista käsitöistä jo pienenä. Ompelin nukeille vaatteita, virkkasin, kudoin ja kokeilinpa matontekoakin. Pettymys oli suuri, kun koulussa eivät tytöt silloin päässeet puutöihin. Olisin halunnut oppia jotain uutta, mutta menihän ne kässätunnitkin.

Viitisen vuotta sitten sotilaskotisisaret yhteistyökumppaneineen neuloivat villasukat kaikille varusmiehille, jotka astuivat palvelukseen vuonna 2011. Siis noin 25 000 sukkaparia valmistui sotilaskotisisarten, marttojen, maanpuolustusnaisten ja muiden ystäviemme voimin.

Käsityöharrastukseni heräsi ruususen unestaan ja sain sen vuoden aikana valmiiksi noin 150 paria sukkia. Ensimmäiset sukat olivat tiukasti suosituksen mukaisia; siis harmaita tai havunvihreitä, joissa oli pari pientä raitaa. Vähitellen raidat lisääntyivät, levenivät ja saivat vallan koko varressa. Uskaliaimmat versiot olivat kokonaan raidalliset ja väritkin tulivat mukaan.

Olin myös mukana luovuttamassa varusmiehille sukkia. Kaikille löytyi ottaja. Oli hauska seurata, miten toiset halusivat ne vaatimattomat siniharmaat ja toiset etsivät iloisempia raitoja. Mieleeni on erityisesti jäänyt erään varusmiehen lausahdus, kun hän poimi isokokoiset mustat sukat, joiden varteen oli kirjailtu kookas kirkkaanpunainen sydän. Hän painoi sukat rintaansa vasten ja huokasi: ”Näiden avulla jaksan olla täällä. Kiitos!”

Nyt on harrastus tainnut lähteä lapasesta. Keskeneräinen sukka on helppo kantaa mukana ja neulonkin aina ja kaikkialla, kotona, bussissa, metroasemalla, laivamatkalla. Toiset uppoutuvat kännykän taakse, minä seuraan huvittuneena elämää neuleeni yli. Koskaan ei tiedä, missä joutuu odottamaan. Kun odotin auton katsastusta, sain puoli vartta valmiiksi. En oikein osaa katsoa tv:tä ilman, että käsissäni on kudin. Perhe väittää, että vaikka torkahtaisin sohvan nurkkaan, käsien liike jatkuu.

Kotona on muhkea valikoima sukkia. Mihin joudun niiden kanssa? Entä ne kaikki langat? Lankakauppaan ei olisi menemistä, mutta silti huomaan silloin tällöin kantavani kotiin ”muutaman” kerän edullista lankaa tai jonkin uuden ihanan värisävyn.

Harppu

Alunperin minulla oli tarkoitus kirjoittaa tällä kerralla mehiläisvahakynttilöiden tekemisestä, mutta minulla ei ollutkaan riittävästi kuvamateriaalia tekovaiheista. Kynttiläteemaan palataan siis myöhemmin. :) Nyt esittelen ehkä vielä vieraamman käsityövälineen, harpun.

Tai ainakin minulle harppu oli täysin uusi tuttavuus viisi vuotta sitten. Ystäväni päätti piristää minua sairaslomallani tuomalla etukäteisjoululahjaksi harpun ja paksuhkoa lankaa. Hän neuvoi miten harpulla neulotaan ja loppupäivän istuinkin harppu käsissäni harjoitellen. Lopulta sairaslomani ja joulun aikana valmistui kolme kaulahuivia. Käsityökärpänen puraisi kertaheitolla ja loppua ei näy.

Minulla ei valitettavasti ole tarkempaa tietoa harpun historiasta. Tiedän sitä käytetyn paljon näkövammaisten kouluissa 1900-luvulla. Ilmeisesti sitä pidettiin helpompana työvälineenä kuin puikot. Itse en tuota kyllä allekirjoita. Alkuhuumastani päästyäni puikot ovat vieneet voiton ja harppuni pölyttyy kaappien kätköissä.

Annansilmät-aitta –myymälässä, joka sijaitsee Marjaniementiellä Iiiris-keskuksen yhteydessä, myydään puisia harppuja kahdessa eri koossa. Shoppailla voi myös Verkkokaupassa.

Harppuja on myös muovisina ja niihin saa lisättyä tappien väleihin lisätapit. Tällöin on mahdollisuus harputella ohuemmallakin langalla. Itse messuhuumassa ostin myös muovisen harpun vuosi sitten Tampereen Kädentaito-messuilta. En tullut sen kanssa sinuiksi. Harpun mukana tuli puikkokoukku, jolla lankoja voi nostaa. Se on ehdottomasti tarpeen silloin kun tappien väleissä on vielä lisätapit. Sokeana kuitenkin apukoukun käyttö tuntui mahdottomalta. Ei ollut tilaa sormill millä tunnustella ja apupuikolle. Näinpä tämäkin ostos nyt pölyttyy mökillä. Vaikka harpun käyttö on jäänyt, haluan esitellä tämänkin käsityömuodon.

Yritän selittää miten neulominen tapahtuu harpulla. Tällä hetkellä osaan vain yhdenlaista kuviota, mutta kuulemma harpulla voi neuloa palmikkoakin. Tämä mitä nyt kerron on kuitenkin perusneuletta:

Eli, harppu on edessäni

Se on muodoltaan pitkulainen ja sivuilla tappirivistö, keskusta on avoin.

Esim. kaulaliinaa kudottaessa päätytapit jätetään tyhjäksi, myssyä tehdessä kude menee harpun ympäri. Neule, jota kuvassa teen on leveydeltään 11 tappia.

Tapithan ovat aavistuksen vinottain vastakkain.

Ensiksi luodaan silmukat, jonka jälkeen alkaa varsinainen työ..

Lanka lähtee oikean puolimmaisesta alatapista. Jokaisessa tapissa on tässä vaiheessa silmukka. Vien langan yläpuoliseen tappiin/vastakkainen ja kiepautan ulkokautta palaten ykkösalatappiin ylä ykkösen ja kakkosen välistä langan kulkiessa ykköstapissa. Alatapille myös silmukka, josta lanka pujotetaan yläkakkostappiin, silmukka, paluu kakkostappia myöden kakkosen ja kolmosen välistä.

Päästyä kudoksen toiselle sivulle kunkin tapin alempi silmukka nostetaan ylemmän silmukan ja tapin yli keskelle.

Valitettavasti tekovaiheista ei ole enempää kuvia. On vain kuva, jossa istun yöpaidassani laiskanlinnassa harputtelemassa ja samalla kuuntelen äänikirjaa. Sillä tavoin kuluu kyllä tunti jos toinenkin. Tosin nykyisin kädessä neulepuikot. Ei ole kerta eikä kaksi kun huomaan kellon rientäneen pikkutunneille. Käsityö+kirja-yhdistelmä on todella vaarallinen, jos aamulla on aikainen herätys, joten on enemmän vapaapäivien ja lomien puuhaa.

Tämän kuvan sentäs kehtaan julkaista. On ensinmmäisen harjoituskeräni tuotos harpulla. Selvästi huomaa miten alussa harputtelujälki on huonoa, mutta paranee eteenpäin harputellessa. Muistan vieläkin miten työn jäljen muuttuminen tuntui käsissäkin. Ja edelleenkin sormenpäiden kriittisellä kosketuksella tutkin aikaansaannokseni ja jos työjälki ei miellytä, purkuun.

Onneksi kuvia valmistuneista huiveista on tallessa, sillä yhtään työtä minulla ei enään ole, joka olisi harpulla tehty. Lankaa kyllä löytyy, joten jospa inspiroituisin pitkästä aikaa harputtelemaan.

Korsolainen Söpölandia

Tervetuloa Söpölandiaan! Käsityöharrastukseni ensimmäiset askeleet otin alle kouluikäisenä, kun ompelin äitini kangaspaloista epämääräisiä myttyjä. Koulussa pidin käsitöistä ja tein usein varsin omaperäisiä töitä, mutta todenteolla innostuin käsitöistä vasta opiskeluaikoina. Siitä lähtien olen ommellut, neulonut, virkannut ja värkännyt kaikenlaista värikästä ja söpöä eri tekniikoilla - ja niin sai alkunsa Söpölandian sauma & silmukka.

Aluksi tein käsitöitä omaksi iloksi ja omaan käyttöön. Pian halusin kuitenkin jakaa ideoitani myös muille ja pitää päiväkirjaa tekemistäni töistä. Perustin oman blogin.

Blogi ehti olla pystyssä muutaman vuoden, kun syntyi ajatus pienimuotoisesta käsitöiden myymisestä. Käsitöitä syntyi jo yli oman tarpeen, ja mielestäni kauppojen ankean harmaat valikoimat kaipasivat värikkäämpää tarjontaa rinnalleen. Perustin blogini kylkeen Facebook-puodin, jossa myyn naisten vaatteita, asusteita, koruja, laukkuja ja neuleita.

Pian Facebook-puodin perustamisen jälkeen tutustuin Made in Korso -piiriin ja lähdin mukaan toimintaan. Yllätyin siitä, miten paljon Korson alueella on taitavia eri alojen käsityöntekijöitä. Mahtavaa, että olemme nyt yhdessä Made in Korso ja tuomme korsolaista osaamista esille!

Luomisen ja kokeilun ihanuus!

Usein haaveilin, että olisipa kiva kokeilla vaikka tuota tai tuota, mutta hektinen työmaailma vei voimat eikä intoa sitten vapaapäivinä kuitenkaan riittänyt uuden kokeiluun. Varmasti tuttu laulu niin monen elämässä. Nyt kuitenkin asiat on toisin ja luovuus ja kokeilunhalu on melkeinpä riistäytynyt käsistä.

Hieman taustaa 

Jouduin luopumaan joitakin vuosia sitten rakastamastani työstä, terveydellisistä syistä. Tätä seurasi lievä masennus mutta sitten oivalsin, että nyt minulla on sitä paljon kaipaamaani aikaa. Päätin kokeilla ja sitä olen tehnyt, teen edelleen ja nautin täysin siemauksin.

Mitä sitten on syntynyt 

Ihan ensimmäisenä tartuin oikein kaksi käsin kameraani. Tämä harrastus minulla on ollut koko elämän, mutta nyt saatoin panostaa siihen intensiivisemmin kuin koskaan. Löysin upeita paikkoja ja minulle näytettiin ainutlaatuisia ja ihania asioita. Ei tästä enempää, mutta jos halutessasi voit tutustua valokuviini Instagramissa nimellä @anuvuorinen

Käsilläni olen tehnyt tuohitöitä, nukkekodin tavaroita, muovaillut savea, opetellut pitsivirkkausta ja ristipistotöiden tekemistä. Neulomalla olen valmistanut helmirannekkeita ja hiuspantoja ja onpa neulakintaankin tekeminen tullut opeteltua. Tämä oli muuten isoäitini, nyt jo edesmenneen, vuosien harrastus. Hän pystyi reumaisilla käsillään valmistamaan satoja neulakintaita koko suvulle. Vieläkin kaapistani löytyy mummin kintaita vaikka hän on ollut poissa jo lähes 30-vuotta.

Olen kokeillut erilaisia materiaaleja, valmistanut koruja vanhoja lusikoista sahaamalla ja yhdistämällä kolmea metallia (kuparin, messingin ja hopean). Lentokonevanerikin on taipunut koruiksi yhdessä villan kanssa ja villa on neulahuovuttamalla saanut myös monen eläimen muodon. Poron nahka on myös ollut mielenkiintoinen materiaali ja siitä olen myös työstänyt koruja ja olenpa tehnyt yhden aidon, täysikokoisen rummunkin.

Ihan itseänikin hämmästytti kun listasin kaiken kokeiluni tuohon edelle. Nuo on kokeiluita, joihin voin sanoa perehtyneeni syvällisesti ja valmistakin on syntynyt.

Tänään sitten työstetään tuohta 

Olen luvannut kirjoittaa tänne sivuille säännöllisesti ja perehdyttää teitä eri työstötapoihin. Aloittakaamme tuohesta, tuosta ihanasta, kestävästä ja taipuisasta luonnon aineesta, jota löytyy jokaisesta talosta missä käytetään vielä puuta polttamiseen.

Koen olevani jonkinlainen näpertäjä ja siksi varmaan aloitin tuohen työstämisen pienillä nukkekotitavaroilla. Innostuin tekemään vanhaa 1800-luvun pirttiä ja silloinhan monia käyttötavaroita tehtiin tuohesta tai päreestä. Siis ensimmäinen haasteeni oli puukorin tekeminen ja kun kori tehtiin vielä parin sentin kokoisena, niin mielenkiintoista oli. Kori valmistui, sitten tuohikontti ja syntyipä lampaanvillakorikin. Hauskana yksityiskohtana mieheni valmisti minulle pienen kirveen naulasta ja "pilkkoi" puukoriin pienet halot.

Kuinka sitten kaikki syntyy

Tarvikkeet:

• Tuohta, mielellään mahdollisimman tasaista, ilman kovettumia. Palojen ei tarvitse olla suuria, 20 x 5 cm palaset on ihan sopivia.
• Terävä puukko
• Sakset
• Pinsetit ja
• Kärkipihdit

Ensimmäisenä tuohi tulee puhdistaa raaputtamalla puukolla. Kun kaikki irtoaines on poistettu, tulee tuohi ohentaa. Tuohessa on n. kolme eri kerrosta jotka voi erottaa helposti kun varovasti avaa vaikka kynnellä ensin kerrokset toisistaan ja sitten vetää ne irti. Näin on käytössä kolme samankokoista levyä, joista tosin yksi on niin ohut että se on käyttökelvoton. Vahvimmasta levystä leikataan saksilla n. 1­-1,5 mm levyisiä suikaleita n. 10 kpl.

Suikaleita aletaan punoa ns. koripunonnalla mattoa. Minä tein niin, että toiseen suuntaan oli 5 suikaletta ja toiseen 4. Katso kuva.

Kun mattoa on syntynyt niin paljon, että se riittää korin pohjaksi niin neljän sivun päät päätellään. Se tapahtuu niin, että vapaa pää käännetään takapuolelle ja pujotetaan punoksessa olevan suikaleen alle.

Tämän jälkeen korin sivuiksi tulevat suikaleet taivutetaan niin, että ne ovat 90 asteen kulmassa pohjaan nähden. Nyt sitten jatketaan punomista kolmella suikaleella, jotka myös päätellään samoin kuin edellä. Näin tehdään myös toisen sivun suikaleille.

Lopuksi tulee yhdestä ohuesta suikaleesta tehdä kantokahva.

Vielä kun "pilkkoo" puut niin kori on valmis. Olen yrittänyt valokuvin selkeyttää eri työvaiheita.

Olen täysin vakuuttunut, että joku osaa valmistaa hienomman ja yksityiskohtaisemman korin kuin minä, mutta se ei ole mielestäni se juttu. Hienointa on kun omin käsin on saanut aikaan jotain mitä on lähtenyt valmistamaan ja, että siitä on vielä tullut san näköinen kun mitä ajattelit.

Innostan teitä kaikkia kokeilemaan. Tuohi on edullinen, taipuissa ja helppo materiaali, josta voi tehdä monenlaista. Laitan vielä loppuun joitain kuvia mitä tuohesta olen tehnyt.

Tarvitset pari tämän kokoista tuohenpalaa.

Puhdista tuohen kumpikin puoli irtoaineksesta.

Aloita koripunoksen tekeminen.

Tässä on pohjaosa saatu oikean kokoiseksi.

Tässä näet kuinka tuohisuikale päätetään nurjalle puolelle.

Taivuta sivut 90-asteen kulmaan.

Tee koriin kantokahva yhdestä tuohisuikaleesta.

”Pilko” puut ja korisi on valmis :). 

Tässä joitain tekemiäni täitä sekä mieheni tekemä kirves ja hakkuupölkky.

Tärkein työkalu on innostus!

Suvussani on aina harrastettu ahkerasti käsitöitä laajalla skaalalla. Ne ovat olleet myös suvun naisten yhteinen juttu iästä riippumatta - ollaan tehty merkkipäivälahjoja kokoamalla ristipistotyöt seinävaatteeksi tai neulotut laput torkkupeitoksi, yhdessä painettu kangasta jne. Koulussakin valitsin kaikki valinnaiset käsityö- ja taidetunnit. Suurin innoittajani on kuitenkin ollut aina äitini, jonka taitoja, kärsivällisyyttä ja luovuutta ihailen.

Koulun jälkeen meni pitkä aika ennen kuin löysin käsityöharrastuksen uudestaan. Äitini luomuksia seuratessani olin jo pitkään mielessäni toivonut, että löytäisin käsityöinnostuksen, koska näin kuinka paljon se tekijälleen antaa. Odottaessani ensimmäistä lastani, ostin saumurin ja sain äitini vanhan ompelukoneen. Siitä harrastukseni lähti pikkuhiljaa etenemään ja on syventynyt rakkaudeksi kaikkeen siihen, mitä käsitöiden harrastaminen on: kankaat, ideointi, uuden kokeilu ja onnistumisenilo, sosiaalisuus.

Kuten otsikkoni kertoo, mielestäni käsitöissä - kuten ehkä missä tahansa tekemisessä, tärkein työkalu on innostus. Joskus olen väkisin koittanut vääntää jonkin vaiheen valmiiksi tai työn loppuun, mutta harvoin se palkitsee. Väsyneenä tai "pakkopulla"-fiiliksellä tekee helposti hätiköityjä ratkaisuja ja lopputuloksena voi olla purkamista ja enemmän työtä korjaamiseen. Been there, done that! Innostuneella fiiliksellä saa aikaan vaikka mitä ja se kannattakin käyttää hyväkseen tekemällä juuri sitä, mitä mieli tekee.

Neuvoisin kuitenkin pitämään jalat maassa, vaikka pää saakin samaan aikaan olla pilvissä. Aloita simppelistä ja nopeasta, jos olet vasta-alkaja ompeluharrastuksessa. Niin pääset paremmin kiinni onnistumiseniloon ja voit alkaa haastamaan itseäsi pikkuhiljaa vaativampiin projekteihin. Itse aloitin ompelemalla vauvalle pussilakanan ja lakanoita, tuttinauhoja ja siitä siirryin pipoihin ja pantoihin. Aika alkuvaiheessa ihastuin joustaviin kankaisiin ja pikkuhiljaa olen pipoista päässyt leggingseihin, paitoihin ja mekkoihin. Joka kerran, kun saan jotakin valmiiksi, tunne on aivan mahtava - minä tein tämän ihan itse, jee!

Innostuksen lisäksi tärkeimmät työkalut ovat kaavat (kun taidot karttuvat, oppii kaavoja soveltamaan, mutta en suosittele aloittaamaan siitä..), nuppineulat (neulaa ainakin kriittisimmät kohdat, kuten yllä kuvassa kainalosauma), hyvät sakset ja silitysrauta! Silitysraudan tarpeellisuuden tajusin itse naurettavan myöhään. Monta vaateharjoitusta meni omasta mielestä pilalle, kun ommel aaltoili enkä millään säädöillä tai tukikankailla saanut tarpeeksi hyvää jälkeä. Koska seuraan aktiivisesti sosiaalisessa mediassa ompeluryhmiä, satuin lukemaan silittämisestä ja höyryttämisestä. Olin silittämisen aina sivuuttanut ajatellen, ettei se ole niin välttämätöntä, kunnes sitten kokeilin ja tadaa - vaatteista tuli heti puolet enemmän pro-kamaa! Nyt silitän oikestaan joka ompeluvaiheen jälkeen höyryttäen ja lopuksi aina koko vaatteen ompeleet läpi.

Minulla on vielä ja varmasti aina paljon opittavaa ompeluharrastuksesta. Se on palkitseva harrastus, koska voit haastaa itsesi tekemään ja oppimaan uutta, edetä omaehtoisesti kokeilemalla tarttumalla rohkeasti kankaaseen ja saksiin (kantsii ensin napata ne halvemmat kankaat tai vanha lakana tms..) tai sitten perehtymällä ohjeisiin ja tekniikoihin. Muista, että epäonnistumisia tulee kaikille ja ne ovat vain hyvää kokemusta. Itselleni toimii juuri se kokeilun kautta oppiminen - kaikenlaisia tuotoksia ja mokailuja olen tehnyt ja niille voi jälkeenpäin nauraa ja huomata, että on niistä paljon oppinutkin!

Lisää kuvia Instagramissa @muntaipale