maanantai 10. lokakuuta 2016

Korsolainen Söpölandia


Tervetuloa Söpölandiaan! Käsityöharrastukseni ensimmäiset askeleet otin alle kouluikäisenä, kun ompelin äitini kangaspaloista epämääräisiä myttyjä. Koulussa pidin käsitöistä ja tein usein varsin omaperäisiä töitä, mutta todenteolla innostuin käsitöistä vasta opiskeluaikoina. Siitä lähtien olen ommellut, neulonut, virkannut ja värkännyt kaikenlaista värikästä ja söpöä eri tekniikoilla - ja niin sai alkunsa Söpölandian sauma & silmukka.

Aluksi tein käsitöitä omaksi iloksi ja omaan käyttöön. Pian halusin kuitenkin jakaa ideoitani myös muille ja pitää päiväkirjaa tekemistäni töistä. Perustin oman blogin.


Blogi ehti olla pystyssä muutaman vuoden, kun syntyi ajatus pienimuotoisesta käsitöiden myymisestä. Käsitöitä syntyi jo yli oman tarpeen, ja mielestäni kauppojen ankean harmaat valikoimat kaipasivat värikkäämpää tarjontaa rinnalleen. Perustin blogini kylkeen Facebook-puodin, jossa myyn naisten vaatteita, asusteita, koruja, laukkuja ja neuleita.


Pian Facebook-puodin perustamisen jälkeen tutustuin Made in Korso -piiriin ja lähdin mukaan toimintaan. Yllätyin siitä, miten paljon Korson alueella on taitavia eri alojen käsityöntekijöitä. Mahtavaa, että olemme nyt yhdessä Made in Korso ja tuomme korsolaista osaamista esille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi ja keskustelu ovat erittäin tervetulleita. Pysythän asiallisena, sillä kaikki asiattomat kommentit poistetaan.