keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Yritystoiminnan laajennus

Perustin oman yritykseni Hierontatassun 2008 ja vuodesta 2009 olen vastaanottanut asiakkaita Majavapolulla. Yritystä perustaessani en osannut kuvitella, että joskus haluaisin laajentaa yrityksen toimialaa. Käsityövimman myötä ajatus on vaaninut takaraivossa jo parisen vuotta. Olen kuitenkin ajatellut, että käsitöideni tekeminen on sen verran pienimuotoista, että en tohdi moiseen ryhtyä. Kuitenkaan ajatus laajentamisesta ei jättänyt rauhaan. Ja nyt tein päätöksen ja laajensin toimialaa hierontapalvelujen lisäksi kattamaan käsityötoiminnan.

Samassa rysäyksessä päätin hankkia Izettle -kortinlukijan. Se toimii Iphonen kanssa ja Iphonessa itsessään on hyvä puheohjelma, joten käyttö onnistuu helpohkosti ilman näköäkin. Kortinlukijaa en ole uskaltanut aiemmin hankkia, koska muistot aiemmasta työpaikastani ovat sen verran kurjia. Niin kauan kaikki hyvin kun yhteys ja kortinlukija toimivat, mutta eihän se niin läheskään aina ollut. Ongelmia oli ja ilman näköä niistä oli täysin mahdotonta selviytyä. Oli haettava työkavereita apuun tai luetuttaa asiakkaalla mitä näytössä lukee. Onneksi kuitenkin ajat muuttuvat ja kehitystä tapahtuu.

Nyt kun toimialani on laajentunut ja minulla on kortinlukija voin käyttää sitä niin hieronta-asiakkaideni kanssa kuin erilaisissa myyjäisissäkin. Uskon vahvasti, että käteisen lisäksi tullessa korttimaksuvaihtoehto voi kenties myyntikin edes hiukan lisääntyä.

Olen siis jännän äärellä, saa nähdä miten tämä uusi vaihe elämässäni käynnistyy. Olen ainakin toiveikas ja iloinen siitä, että uskalsin ottaa uuden askeleen yrittäjyydessäni.