keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Sepän Silmin osa 2.

Lupasin viime kerralla kertoa hieman, mitä ovat ÄM-korut® ja valotan myös sormuksen tekemistä.

ÄM-koruja® olen tehnyt pian vuoden ajan ja ÄM-koru® on Jasmin Designin rekisteröity tavaramerkki. ÄM-koru® on muistokoru imetysajasta. Koruun tulee imettävän äidin omaa maitoa. Kyllä, kuulit oikein, aitoa rintamaitoa ! Maidosta ja hartsista muotoutuu maidonvalkea "kivi" ja olen itse kehittänyt tekniikan, jolla toteutan "kivet".

Koru on käsityötä ja metalliosat ovat hopeaa tai kultaa. Jalometalli sopii hyvin yhteen niin arvokkaan materiaalin, kuin äidinmaidon kanssa. Koruja saa monen muotoisina ja suunnittelen sekä toteutan myös täysin uniikkeja malleja toiveiden mukaan.

Äidit lähettävät tai tuovat arvokkaan materiaalin minulle ja luon siitä heille ikimuistoisen korun, jonka voi halutessaan antaa muistoksi myös lapselle. ÄM-koruista® voit lukea lisää sivuiltani www.jasmindesign.fi/am-korut

Uniikkien kulta- tai hopeakorujen tekeminen on joskus rankkaakin työtä. Materiaaleja sulatetaan, muokataan valssaamalla, sahataan, viilataan, filssataan (= hiotaan eri karkeusluokan hiomapapereilla), kiillotetaan tai pintakäsitellään muuten esim. mattaamalla tai tummentamalla.

Olen muutaman kerran kuullut, että "eikös niitä sormuksia vaan sahata jostain putkesta ?". Noh, ei  😊 Ensin tarvitaan sopivaa levymateriaalia ja jos sellaista ei ole, niin sulatetaan hopeaa ja se valetaan levymuottiin. Sen jälkeen valssataan eli litistetään sopivan paksuista levyä valssilla. Sitten mitataan sormusaihion pituus, riippuen miten iso sormus halutaan tehdä. Seuraavaksi sormusaihio sahataan levystä ja leimataan. Sitten aihio taivutetaan päät vastakkain vasaroimalla. Välissä tarvitaan tulistuksia eli hehkuttamista kaasuliekillä ettei hopea tule liian kovaksi sitä muokatessa. Sormusaihion päät juotetaan ja saumasta pitäisi saada siisti. Sitten hapotetaan sitruuna- tai rikkihapossa, jonka jälkeen sormus kratsataan = harjataan messinkiharjalla, jotta hapotuksen harmaus häipyy. Sitten sormus taotaan pyöreäksi sormuspinnan päällä ja tarvittaessa vielä viilataan/filssataan ja tarkistetaan koko. Sormukseen tehdään vielä pintakuviointia tai se kiillotetaan tai siihen voidaan istuttaa kiviä.

Kultasepän työ on todella palkitsevaa, kun vihdoin omin kätösin luotu koru on valmis ja saa asiakkaalta kiitosta. Hyvin tehty koru kestääkin vuosikymmeniä ellei -satoja. Muistathan myös huoltaa korujasi ! Seuraavalla kerralla kerron, miten koruja voi huoltaa ja putsata ♡

2 kommenttia:

Kommentointi ja keskustelu ovat erittäin tervetulleita. Pysythän asiallisena, sillä kaikki asiattomat kommentit poistetaan.