maanantai 5. syyskuuta 2016

Korson pehmeä puoli

Tervetuloa ihka uuteen made in korso -blogiin, jonka tarkoituksena on levittää korsolaisen käsityön ja luovan työn ilosanomaa. Korsosta löytyy vankkaa käsityöosaamista ja pitkän linjan yhteisöllistä kaupunginosatoimintaa. Asukasyhdistyksemme Korso-Seuran tuoreena lisäosana, me madeinkorsolaiset toivomme voivamme olla mukana laajentamassa ja kehittämässä aktiivista ja yhteisöllistä kaupunginosatoimintaa koskettamaan entistäkin laajempaa joukkoa Suur-Korson asukkaita.


Korso tuntuu olevan monelle synonyymi likaisuudelle, tunkkaisuudelle, graffitien peittämille seinille ja halkeilevalle betonille. Alueeseen liittyy voimakkaita käsityksiä ja ennakkoluuloja, jotka eivät välttämättä ole asuinalueen houkuttelevuuden kannalta kovinkaan positiivisia, eivätkä ne vastaa todellisuutta.

Toisin kuin esimerkiksi tässä parin vuoden takaisessa jutussa kerrotaan, Korsossa asuu myös meitä, jotka haluavat tuoda Korson maineeseen liittyvään keskusteluun ja tiukassa istuviin mielikuviin uuden näkökulman. On totta, ettei Korson nykyinen keskusta ja junan ikkunasta näkyvä maisema hivele esteetikon silmää, muttei tarvitse mennä kauas aseman välittömästä läheisyydestä, kun silmien eteen aukeaa aivan toinen todellisuus.

Korso ei ole pelkkiä räkäklimppejä, vaan sillä on myös pehmeämpi puoli, mikä on jäänyt Korsoon liittyvässä julkisessa keskustelussa ja taiteessa harmittavan vähälle huomiolle. Onhan Korsoon liittyvässä rappioromantiikassa toki oma viehätyksensä, mutta se ei ole koko totuus. Korson aseman seudun läheisyydessä nimittäin on niiden betonibunkkereiden ja graffitien lisäksi myös Ankkapuisto, Keskuspuisto, Korson aseman puoti, Olohuone ja Korso Cafe, näin muutaman mainitakseni.

Korson asukkaiden välillä vallitsee syvä yhteisöllisyyden ilmapiiri, aivan kuin vanhojen hyvien aikojen kyläyhteisöissä. Sukupolvet limittyvät toisiinsa niin asukkaiden keskuudessa, kuin Suur-Korson alueen rakennuskannassakin. Uudet ja vanhat talot rinnakkain ja vuorotellen muodostavat koko Korson alueen peittävän tilkkutäkin ja niiden asukkaat puhaltavat Korsoon hengen. Korsossa koko ikänsä asuneet paljasjalkaiset jakavat auliisti kotiseututuntemustaan ja paikallishistorian tietämystään, mutta nuorempia tai myöhemmässä elämänvaiheessa Korsoon muuttaneitakaan ei katsota kieroon. Näin oman korsolaisuuteni kymmenvuotisjuhlavuonna onkin ilo huomata, kuinka avosylin on tullut otetuksi vastaan korsolaisten aktiiviseen yhteisöön.

Korsolaisuus ei tarkoita vain asuinpaikkaa, vaan se on identiteetti ja mielenmaisema. Luo uskoa tulevaisuuteen huomata, että asukas- ja kaupunginosatoiminta kiinnostaa itseni lisäksi myös muita nuoria tai nuorehkoja korsolaisia, jotka ovat valmiita puhaltamaan yhteen hiileen ja kehittämään asukas- ja kaupunginosatoimintaa sellaiseen suuntaan, että se koskettaisi mahdollisimman monia eri-ikäisiä ja erilaisissa elämänvaiheessa olevia korsolaisia. Mitä laajempaa, monipuolisempaa ja helposti lähestyttävämpää toiminta on, sitä todennäköisemmin se jatkuu elinvoimaisena myös tulevaisuudessa ja silloinkin, kun me nykyiset aktiivit emme enää ole täällä.

On kutkuttava ajatus voida jättää lapsilleen ja lapsenlapsilleen jotain, jota kutsua juuriksi, korsolaisuudeksi ja korsolaiseksi identiteetiksi. Mitä ikinä korsolaisuus ja korsolainen identiteetti tarkoittaakaan ja mitä se edustaa, on meidän korsolaisten omissa käsissä. Ei anneta ulkopuolisten määritellä sitä, millainen Korso on tai millaisena se nähdään. Määritellään itse oma identiteettimme ja pidetään siitä kiinni!

Kirjoittaja on Helsingin lähiössä kasvanut ja aikuisiällään korsolaistunut visuaalisen viestinnän ammattilainen, joka on asunut pian kymmenen vuotta Korsossa ja on edelleen hengissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi ja keskustelu ovat erittäin tervetulleita. Pysythän asiallisena, sillä kaikki asiattomat kommentit poistetaan.