Neulonta ilman näköä

"Voi miten nätti paita sinulla on, kuka sen on neulonut", kysyy äidin asiakas.
"Minun tyttäreni", äiti vastaa hymyillen.
"Mutta eikös sinun tyttösi ole sokea" asiakas kysyy hämmentyneenä ja saa äidin vastauksen "On, mutta hän neuloo ja tekee kaikkea muutakin käsityötä." "Miten ihmeessä hän pystyy neulomaan kun ei näe?"
Niinpä niin, tuon kaltaisia keskusteluja olen kuullut ja käynyt paljon.

On vaikea vastata miten pystyn sokeudestani huolimatta neulomaan, sillä minulla ei ole kokemusta toisenlaisesta tilanteesta neuloa. En ole koskaan voinut katsoa mitä olen tekemässä. En ihan hirveästi edes muista miten neulomaan opin. Kädestä pitäen se on minulle opetettu ja sanallisesti vaihe vaiheelta selitetty. "Vie puikko silmukan läpi, nosta lanka puikon päälle, vedä puikko läpi siten, että lanka tulee mukaan." jne. Nykyisin neulominen tapahtuu niin automaattisesti, että en ajattele työvaiheita mitenkään. Oikeat ja nurjat silmukat vaan neulotaan :)

Kun olen lankahyllyllä, tunnustelen lankoja ja arvatenkin pehmeät ja silkkiset tuntuvat käteen parhailta. Karhea villa saa nopeasti siirtymään seuraavien kerien kimppuun. Vaikka esim. Seiskaveikka-lanka on hyvää peruslankaa, minun käteen se tuntuu "liian tavalliselta" ja aina käsiini etsiytyy pehmeämpiä ja vähän luksusmaisempia lankavaihtoehtoja. Minulle on tavattoman tärkeää se miltä lanka tuntuu ja millaiselta se tuntuu neulottuna. Kun käteeni osuu ihanan tuntuinen lanka haluan tietää värivaihtoehdot.

Myös väreillä on merkitystä. Vaikka itse en värejä pysty näkemään minulle on tärkeää tietää langan värit, miten liukuvärjätyssä langassa väri vaihtelee, millaisien värien kanssa lanka sopii yhteen jne. Väreissä makuja on monia. Jollekin pinkki on kauhistus, toiselle taas mitä makein väri. Varmasti on heille haastavaa, jotka minulle lankojen värejä kuvailee kertoa väristä mahdollisimman tarkasti huomioiden ääripäät sen sopivuudesta omien mieltymyksien kanssa. Minulla menee myös oma aikani oppia luottamaan henkilön kuvailuun. Esim. avustajan vaihtuessa ei ole ensinmmäisiä asioita mennä lanka- tai vaateostoksille. Pikkuhiljaa jostain opin tuntemaan värien kuvailun taidon luotettavuuden ja uskallan alkaa tekemään ostoksia.

Väriskaalani on paljon sinistä, petroolia, turkoosia, lilaa... Niihin olen oppinut. Välillä onkin vaikea heittäytyä ostamaan vaikkapa marjapuuron punaista tai keltaista.

Lankoja valittaessa haluan mahdollisimman paljon käyttää luonnonkuituja. Keinotekoiset tuntuvat liian keinotekoisilta ja niitä ostankin hyvin harvoin. Suosikkejani on merinovilla, alpakka hyvälaatuinen suomenvilla. Ja ai-ai, kun merinoon sekoitetaan silkkiä... Ilmava pehmeä alpakka saa minut tyytyväisyydestä hihkumaan. Olen neulonut myös vironvillasta, vaikka se vähän karkeaa onkin.



Kuten neuloosiin sairastuneilla niin minullakin on lankoja kertynyt paljon. En mitenkään voi muista mikä on minkäkin värinen ja millä puikoilla neulottava. Minun on merkittävä vyötteisiin tai pussukoihin missä langat ovat langan nimi, koostumus, väri ja puikkokoko. Joskus kiireessä merkinnät jää tekemättä ja se tunne on aivan järkyttävän ikävä kun sinulla on lankaa, mutta et muista väriä etkä kunnolla puikkokokoakaan. Neulotuttaisi ihan hirveästi, mutta. Toinen mikä neuloosia välillä hidastaa on sopivan ohjeen löytäminen. Netissähän niitä on pilvin pimein, mutta arvatkaa vain ovatko ne sokealle saavutettavia. Löydät kivalta vaikuttavan ohjeen, luet innoissasi kunnes törmäät "tee kaavan mukaan". Niinpä niin. Ruudunluvulla en kaavapiirroksesta saa mitään tolkkua. Sellaista kaavaa ei kertakaikkiaan ole. Eli, on löydettävä joku, joka ymmärtää kaavan ja joka osaa sen kirjoittaa ymmärrettävään sanalliseen muotoon. Moni tietää revontuli-vuivin, minulle on ohje kirjoitettu sanalliseen muotoon, on 11 sivua pistekirjoituksella kaksipuolisena. Myöskään ohjeiden yhteydessä olevat kuvat neuleesta eivät aukene minulle. Välillä on vaikea hahmottaa millaisesta mallista on kyse ja miten se sopii esim. omaan vartalooni. Näkevän mallin kuvailussa on tärkeää, mutta aina niitä silmiä ei ole käytettävissä ja miten se inspiraatiota pyrkii latistamaan. Olen kyllä sellainen, että selvitän vaikka miten ohjeen ja etsin kunnes löydän avun, jotta pääsen ohjeen hyvyydestä selvyyteen.Tutustumalla Näppärästi näkemättä-blogiin saanee hiukan käsitystä miten kaavoja aukaistaan sanalliseen muotoon. Blogin pitäjä on neulemallien tekijöiden luvalla muokannut ohjeita meille näkövammaisille saavutettavaan muotoon. Blogissa on mm. Nurmilintu-nimisen huivin ohje. Ohjeen yhteydessä on ohje alkuperäiseen ohjeeseen, joten pääsee vertailemaan miten eroavat toisistaan. Blogi löytyy osoitteesta: http://­napparastinakematta.b­logspot.fi/
Olen todella kiitollinen kaikille niille, jotka ovat vuosien varrella ohjeita saattaneet sanalliseen muotoon. Siitä on ollut minulle iso apu. Toivottavasti jatkossakin vapaaehtoisia kaavojen aukaisioita löytyy.

Kun ohje on minulla ymmärrettävässä muodossa luen sitä tietokoneellani ruudunlukua apuna käyttäen. Jos pistenäyttöni ei toimi ja olen puheen varassa, tulkinta ja ymmärtäminen hankaloituu. Ohje pitää siis saada sormien alle luettavaksi. Tietokonetta ei tietenkään ole joka paikassa mukana, tällöin ohje on oltava pistekirjoituksella paperilla. Niin ei läheskään aina ole, joten monesti minulla on monta keskeneräistä neuletta ja mukaani voin valita sellaisen missä ei ohjetta tarvitse lukea. Neulon jonkin verran myös omasta päästäni, kuten esim. sininen kauluri ja tuubihuivit.

Apunani käytän jonkin verran silmukkamerkkejä etenkin silloin, jos on paljon laskemista. Kerroslaskuria ei sokkoversiona tietääkseni ole. Jos on ohje, jossa on kerrokset laskettava merkitsen esim. tietokoneelle missä kerroksessa olen menossa. Jälkikäteen niiden laskeminen on hankalaa. Työtä mitattaessa käytän kohomittaa, jossa on centit merkitty niitein. Pystyn tarkahkoon mittaukseen itsekin, mutta joskus haluan avustajaltani varmistaa mitan. Käyttäessäni eri värisiä lankoja minulla on langat merkitty, jotta tiedän mikä on minkäkin värinen. Kirjoneuleita en ole koskaan tehnyt, mutta tiedän monien näkövammaisten niitäkin tehneen.

Aikanaan Kuopion Sokeainkoululla on ollut käsityöopettaja, jolla on ollut oma tapa merkitä neulekaavat pistekirjoitukselle. Sokea Eeva Korkala halusi herättää menetelmän henkiin ja siirtää tiedon nuoremmille sukupolville. Hän kokosi kansion, jossa kaavoilla on kirjoitettu pistekirjoituksella erilaisia kuvioneulepintoja ja joitakin kirjoneuleitakin. Kansiossa ei ole ohjeita, mutta neulepintoja mitä voi käyttää huiveihin, sukkiin, lapasiin, puseroihin jne. Kun oppii tavan miten kaavaa luetaan kansio tuo paljon uusia mahdollisuuksia ja moni neulepinta aukeaa ihan uudella tavalla. Ostin kansion itselleni tammikuun lopulla, mutta en ole ehtinyt siihen syventymään kunnolla. Siitähän voisinkin hakea inspiraatiota seuraavaan neuletyöhön. Eilen valmistui helmineuleella ystävälle tuubihuivi ja sitä ennen ympyräjakku ilman hihoja.